Vapaaehtoinen avustustyö on tuonut merkityksellistä sisältöä Maija-Liisan elämään eläkkeelle jäämisen jälkeen.
Raumalainen Maija-Liisa Sabell kävi avustajakurssin vuonna 2003 vielä työelämässä ollessaan, kun pakkolomien takia alkoi olla vapaata aikaa. Hänen tilanteensa oli sama kuin monen muun – työt ensin vähenivät ja menivät sitten kokonaan alta automaation seurauksena. Maija-Liisa oli ollut Länsi-Suomi -sanomalehden tuotannossa vuorotyössä vuodesta 1970 lähtien.
Nyt hän on ollut jo 10 vuotta poissa työelämästä, mutta avustustyöstä hän sai uutta merkityksellistä sisältöä elämäänsä.
Aluksi Maija-Liisa oli avustajana silloin tällöin, mutta eläkkeelle jäätyään enemmän.
Avustustyötä hän on aina tehnyt vapaaehtoisena.
Omassa tahdissa
Parasta hänen mielestä on, että avustus- työtä voi tehdä omassa tahdissa silloin kuin itselle sopii. Jos on tärkeitä omia menoja, niin ei vain sovi vuoroja. Työkeikkoja hänellä on nykyisin keskimäärin kerran viikossa, joskus parikin, joskus taas ei yhtään.
Puheliaana ja sosiaalisena ihmisenä Maija-Liisa haluaa olla kanssakäymisissä toisten ihmisten kanssa.
Uuden asiakkaan luo mennessä aina vähän jännittää, millainen ihminen sieltä tulee avaamaan oven, mutta kaikkien kanssa hän on tullut toimeen. Jotkut ovat vähän vetäytyvämpiä ja haluavat olla omissa oloissaan. Senkin oppii huomaamaan nopeasti ja silloin vain säädetään oma juttuhana pienemmälle.
Puheliaampien asiakkaitten kanssa on kerrottu monet elämäntarinat ja tultu hyviksikin tutuiksi. ”Kyllä mä niin paljon tästä työstä tykkään! Niin kauan teen, kuin suinkin jaksan. Tässä tuntee, että itsestä on jotain hyötyä. Tuntee itsensä arvokkaaksi.”
Saattokeikat sairaaloihin parhaita
Lääkäri- ja sairaalakäynnit asiakkaan kanssa ovat muodostuneet Maija-Liisan erityisalaksi. Nytkin on edessä asiakkaan kanssa meno kelataksilla Poriin silmäpo- lille. Ensikertalaiselle Porin sairaala voi olla aika monimutkainen paikka.
”Olen oppinut tuntemaan sen jo aika hy- vin, ja TYKSin myös. Minä oikein haluan tehdä näitä saattokeikkoja.”
”Kysyn aina asiakkaalta tai lääkäriltä, tulenko mukaan vastaanotolle. Melkein kaikki haluavat. Näin asiat tulevat varmemmin selviksi, koska asiakas on usein tilanteessa vähän jännittynyt.
Toisinaan lääkäritkin sanovat, että teet arvokasta työtä.”
Maija-Liisa on seurannut asiakkaan mukana mm. luomileikkauksiin ja hammaslääkärin vastaanotolle. ”Itsestänikin on tullut semmoinen, etten enää jännitä, kun kaikki muutkin ovat selvinneet hengissä”, hän nauraa.
”Niin paljon kaikenlaista kokemusta tästä saa itselleenkin. Kyllä mä aina niin mielelläni lähden!”
Vanhusten osuus lisääntynyt
Vuosien mittaan avustustyössä ei ole tapahtunut suuria muutoksia, samalla tavalla mennään ihmisten luokse.
Suurin muutos on se, että asiakaskunta on vanhentunut, koska vanhusväestöä- kin on enemmän. Väkisinkin Maija-Liisa joutuu tekemään huomioita vanhusten elämäntilanteista.
Monet asuvat yksin kotona ja joidenkin kohdalla tulee tunne, että parempi olisi asua palvelutalossa. Vaikka joku aina kävisikin katsomassa ja ruokakin tuo- taisiin, mutta silti. Heitäkin on, jotka eivät pääse koskaan ulos, ellei joku vie. Avataan vain kuistin ovi.
Joku taas haluaisi palvelutaloon, mutta ei pääse. Ja joku haluaisi palvelutaloon vain sen takia, että saisi puhekaverin. Sitten on heitä, jotka haluavat olla kotona, vaikka olisi kuinka huonoa ja yksinäistä. Yksi vanhusten kipeimpiä ongelmia on inhimillisen kontaktin puute.
Samanikäiset ihmiset voivat myös olla keskenään hyvin erilaisia, toinen on kuin vanhus, toinen kuin nuori flikka.
Maija-Liisa muistaa kerran ihmetelleensä, että kenen kanssa nyt on tarkoitus lähteä, kun iäkäs äiti vaikutti paljon vir- keämmältä kuin hänen tyttärensä.
Joskus Maija-Liisalla voi olla iltakeikkoja nuorempienkin asiakkaitten luo, mutta harvemmin. Pyörätuolin työntäminen on jäänyt, koska se on liian raskasta.
”Sisätiloissa se vielä menisi, mutta Rauman mukulakivikadut ovat pyörätuolin kanssa niin hankalat, etten enää luota itseeni.”
Harrastuksia vaikka muille jakaa
Koska työ on aika yksinäistä, Maija-Liisa tapaa muita avustajia vertaistuki-illoissa kerran kuukaudessa ja toimii itse ver- taisvetäjänä. Tapaamisissa kahvitellaan ja jutellaan, ja jokaisella on halutessaan mahdollisuus purkaa ajatuksia. Yhdessä sitten pohditaan, mitä asialle voi tehdä tai kenen puoleen kääntyä. Joskus järjestetään porukalla myös vapaamuo- toisia tapaamisia illallisen merkeissä, joskus tehdään retkiäkin.
Maija-Liisa osallistuu mielellään kaikkiin koulutuksiin, joita Avustajakeskus jär- jestää. Mutta Teamseistä, tietokoneella tapahtuvasta koulutuksesta hän ei välitä, vaan vannoo elävän vuorovaikutuksen ja kasvokkain olemisen nimiin.
Maija-Liisan omassa elämässä on paljon muutakin sisältöä.
”Käyn naisvoimistelijoissa tanssimassa kolme kertaa viikossa, kaksi kertaa laviksessa ja kerran latinossa. Niistä en olisi millään pois. Sitten on vielä tavallinen jumppa ja tuolijumppa. Sitten pikkulikan kanssa käydään uimahallissa. Kaikennäköistä yritän harrastaa.”
Maija-Liisan kotona on lukemattomia possuja, isompia ja pienempiä pehmoleluista posliinisiin. ”Mulla on täällä oma sikala!” hän nauraa. Keräilyharrastus alkoi pienestä, mutta jatkuu aina vaan, kun ystävät ja tuttavat tuovat hänelle niitä aina lisää.
Maija-Liisan miehellä, ’Rauman-elviksenä’ tunnetulla Seppo Sabellilla on oma maailmansa musiikin ja Vanha Jengi-bändin keikkailun parissa.
Teksti ja kuvat: Riitta Liede